PÄIVÄKOTIMME ON SYNTYNYT VANHEMPIEN ALOITTEESTA - PIENESTÄ UNELMASTA!
Espoon Englanninkielinen Leikkikoulu on perustettu espoolaisten äitien toimesta, aktiivisuudesta ja rohkeudesta tarttua asioihin ja halusta luoda uutta. Päiväkodillamme on arvokas historia, ja edelleen meille tärkeää on toimia lämminhenkisenä paikallisena päiväkotipalveluiden tarjoajana, jonka toimintaa ajaa lasten ja henkilökunnan hyvinvointi.
TUUMASTA TOIMEEN
Espoon Englanninkielinen Leikkikoulu aloitti toimintansa vuonna 1992, ja ensimmäiset toimitilat sijaitsivat Espoon Kuninkaisissa. Näihin aikoihin englanninkielisiä päiväkoteja ei vielä juurikaan ollut ja niihin muutamaan, jotka sijaitsivat Helsingissä, oli todella pitkät jonot. Toinen näistä Helsingin päiväkodeista oli ns. Nunnien koulu Meilahdessa ja toinen oli Lauttasaaren englanninkielinen leikkikoulu. Molemmissa oppilasmäärät olivat noin 20 lasta.
"Lapset piti ilmoittaa jonoon jo heti synnytyslaitokselta, jos mieli saada paikan englanninkielisessä päiväkodissa." | Annu Mattelmäki
Leikkikoulun toinen perustaja Annu Mattelmäki kertoo, että kiinnostus lasten koulutukseen ja kielen osaamiseen alkoi kasvaa, kun Suomessa alettiin puhua mahdollisuudesta liittyä EU:hun. Nähtiin lisääntyvä kansainvälistyminen, ja tämän myötä mahdollisuudet työpaikoille EU:ssa ja perheiden muutto maailmalle. "Kun keskustelu EU:sta lähti vauhtiin, molempien Helsingin leikkikoulujen jonot kasvoivat yli sadan lapsen."
Mattelmäen vanhin lapsi oli saanut paikan Lauttasaaren leikkikoulusta, mutta kun kysyntä kasvoi huimiin lukemiin, teki Lauttasaaren leikkikoulu päätöksen, että sinne pääsee ensisijaisesti Helsingissä asuvat lapset. Näin Mattelmäen toinen lapsi ei enää päässyt leikkikouluun. Samoin kävi Leikkikoulun toisen perustajan Ulla Björklundin lapselle.
Tämän johdosta äidit, Mattelmäki ja Björklund, päättivät yhdessä perustaa Espooseen Englanninkielisen Leikkikoulun. "Tuumasta toimeen, laitoimme ilmoituksen Länsiväylään perustavasta kokouksesta ja paikalle tuli useita kymmeniä vanhempia. Kaikki mukana olleet kannattivat asiaa ja Ullan kanssa lupauduimme viemään asiaa eteenpäin", muistelee Mattelmäki.
"Kun tieto Leikkikoulun perustamisesta levisi ja minä olin yhteyshenkilö, niin seuraavat kuukaudet istuin melkein tauotta puhelimessa, kun innokkaat vanhemmat ilmoittivat lapsensa Leikkikouluun." | Mattelmäki
Tuolloin kaupungin päiväkodeissa oli vähemmän lapsia kuin paikkoja tarjolla, sillä vallitsevan laman vuoksi monet vanhemmat olivat töistä irtisanottuja tai lomautettuna. Esimerkiksi Kauniaisten uuteen päiväkotiin ei voitu avata täysimittaista toimintaa. "Olimme yhteydessä Espoon kaupunkiin ja kerroimme suunnitelmistamme, ja meille tarjottiin tiloja upouudesta Kuninkaisten päiväkodista! Ihan huippu juttu: tilat olivat kuin tehty meille ja suunnittelemamme päiväkodin tarpeisiin", kertoo Mattelmäki.
TYÖNTEKIJÖITÄ LONTOOSTA
Perustajakaksikko laittoi työpaikkailmoituksen Helsingin Sanomiin (aikaa ennen somea), ja hyviä hakemuksia tuli runsaasti. Ensimmäisiä henkilöstön jäseniä olivat päiväkodin johtaja Tuovi Pahkasalo, päiväkotiapulainen ja englanninkielen opettaja. Nämä kolme henkilöä rakensivat raamit kasvatukselle ja kielen opettamiselle.
Juuri kun Leikkikoulua oltiin avaamassa Björklundin perhe muutti ulkomaille. Se oli iso harmi, sillä hän ei päässyt kokemaan niitä asioita, joita kaksikko oli yhdessä rakentanut.
Tuovi Pahkasalo kertoo, miten vaikuttunut hän oli alusta alkaen siitä, miten Leikkikoulu perustettiin 30 vuotta sitten. "En itse asiassa aikonut tehdä töitä sinä vuonna. Olimme juuri muuttamassa ulkomailta takaisin Suomeen ja minulla oli kaksi pientä lasta. Kun ystäväni lähetti minulle työpaikkailmoituksen, lähetin hakemukseni, koska se kuulosti niin houkuttelevalta."
"Työskentely Espoon Englanninkielisestä Leikkikoulussa oli erittäin ainutlaatuista ja arvokasta aikaa urallani, ja olen erittäin kiitollinen tästä kokemuksesta. Tämän ajan muistaminen sai minut ajattelemaan monia yksittäisiä vanhempia, kuten Selja Kallio ja upea nainen Annu Mattelmäki, jolla oli visio Leikkikoulusta, ja jonka hän toteutti." | Pahkasalo
Leikkikoulun toiminnanohjaajana työskennellyt Selja Kallio kertoo, että natiiveja opettajia käytiin haastattelemassa Lontoossa. Joskus saattoi vasta paikan päällä ilmetä, että hakijalla oli niin luja aksentti, että lapset eivät sitä ymmärtäisi.
"Natiiveja opettajia haettiin laittamalla ilmoitus Iso-Britanniaan lehteen 'Nursery Nurse'. Ja sitten mentiin Lontooseen haastattelemaan hakijoita." | Kallio
Leikkikoulun perustajat auttoivat henkilökuntaa kotiutumaan Espooseen. Osa heistä tuli ulkomailta, ja osa muualta Suomesta. Omistuksessa oli jonkin aikaa myös vuokra-asunto Perkkaalta. Leikkikouluun tilattiin opetusmateriaaleja; kirjoja, pelejä ym. suoraan Englannista, sillä tuohon aikaan saatavuus Suomessa oli heikko.
INNOVATIIVISUUTTA JA INTOA
"Olimme erittäin innovatiivisia ja luovia suunnitellessamme omaa opetussuunnitelmaamme ja päivittäistä toimintaamme. Halusimme tukea oppilaitamme olemaan itsenäisiä ja ennakkoluulottomia oppimaan. Ideana oli, että lapset kuulevat ja käyttävät kieltä Leikkikoulussa, ja motivoituisivat käyttämään sitä myös sen seinien ulkopuolella", kertoo Pahkasalo.
"Oli ilo tulla töihin joka päivä. Toivon, että lapset oppivat kansainvälistä ajattelua kanssamme." | Pahkasalo.
"Meillä oli upeat vanhemmat, jotka tukivat ideoitamme ja auttoivat vapaaehtoisesti meitä järjestämään retkiä ja tapahtumia. Se oli todellinen oppimisyhteisö lapsille, opettajille ja vanhemmillekin", Pahkasalo jatkaa.
Leikkikoulussa 90-luvulla työskennellyt opettaja Anu Kahri ent. Sahla kertoo, miten lasten nopeaa kielitaidon kehittymistä oli mahtava seurata. Se palkitsi päivästä toiseen. Mieleen on jäänyt myös uintireissut vanhassa Leppävaaran uimahallissa.
"Muistan sen kuinka mahtavalta tuntui päästä töihin päiväkotiin, jossa sain hyödyntää maailmalta karttunutta kielitaitoa. Kiitos Espoon Englanninkielinen Leikkikoulu uran ensimmäisistä vuosista lastentarhanopettajana. Tie vei sitten opettajan opintojen kautta kouluun, mutta edelleen englannin kieli on pysynyt opetuskielenä matkassa." | Kahri
TOIMINTA LAAJENI KOKOPÄIVÄISEKSI
Aluksi toiminta oli aamu- ja iltapäiväryhmissä. Kallio kertoo, että tämä rakenne oli aika hankala useille perheille. Iltapäivä lapset kävivät yleensä Leikkikoulussa kuten kerhossa. Aamupäivä lasten vanhemmista monet olivat töissä, ja lapset tarvitsivat iltapäivähoitopaikan myös loppu päiväksi. Joten kokopäiväiselle päiväkodille oli tarvetta.
Uusia tiloja alettiin etsiä, ja ne löytyivät Karakalliosta.
Uusia tiloja alettiin etsiä, ja ne löytyivät Karakalliosta vuonna 1995. Nämä tilat ovat edelleen päiväkodin käytössä. Samaan aikaan myös ensimmäiset Leikkikoulun käyneet lapset olivat aloittaneet koulun ja kysyntää alkoi tulla myös iltapäiväkerholle, jossa kielitaitoa voisi pitää yllä. Samana vuonna 1995 leikkikoulu aloittikin englanninkielisen iltapäiväkerhon Kilon koulun tiloissa.
Karakallion päiväkodin ja Kilon iltapäiväkerhon perustamisessa oli sen verran työtä, että tarvittiin toiminnanohjaaja. Tässä tehtävässä aloitti Selja Kallio vuonna 1995. Sitä ennen kaikki tehtiin vapaaehtoisperiaatteella; oli jononhoitaja ja uuden henkilökunnan haastattelutiimi ym. Hallitus oli erittäin aktiivinen ensimmäisinä vuosina, puheenjohtajana toimi Annu Mattelmäki. Myös kesäleirejä järjestettiin muutamina vuosina.
Iltapäiväkerhon opettajana ja kesällä 1997 leirin ohjaajana toiminut Susanna Nikula kertoo, että osa iltapäiväkerhon lapsista oli käynyt Leikkikoulua, mutta osalla ei ollut englanninkielen taitoja. Välipalat iltapäiväkerhoon suunniteltiin itse, ja toiminnanohjaaja kävi ostamassa ja viemässä Kilon koululle. Kesäleiri pidettiin Kuninkaisissa ekaluokkalaisille. Osa oli iltapäiväkerhon lapsia, osa koulunsa aloittavia.
"Ihania aikoja kyllä oli, muistan lämmöllä kaikkia lapsia! Oli iso ilo ja kunnia saada olla "enkun opena" heille. Lapset oppivat kuukaudet, viikon päivät ja värit todella nopeasti, opeteltiin lauluja ja hyödyllisiä fraaseja arki asioista. Kaikki olivat innolla mukana. Mäkkäri reissu on jäänyt mieleen. Kesäleiri oli myös tosi kiva! Kiitos Annulle ja Seljalle, että sain kokea tämän ikimuistoisen vuoden ihanien lasten kanssa Kilon koulun iltapäiväkerhon merkeissä." | Nikula
KOHTI NYKYHETKEÄ
Pitkäaikainen päiväkodinjohtaja Riikka Rinne, aloitti vastaavana opettajana Kuninkaisten päiväkodissa syksyllä 2002. Vastaavat opettajat olivat vastuussa oman toimipisteensä lapsista ja pedagogiikasta, ja toimivat myös ryhmässä opettajana. Vuonna 2006 Rinne siirtyi päiväkodin johtajaksi. Alussa hän työskenteli aamupäivisin eskariopettajana ja iltapäivän hallinnollisten tehtävien parissa. Vuodesta 2011 lähtien hän on toiminut kokopäiväisesti hallinnollisena päiväkodin johtajajana, sekä vastannut eskareiden suomenkielen opetuksesta.
"Olin erittäin innoissani, että heti opintojen jälkeen pääsin vastaavan opettajan tehtäviin. Minua kiehtoi erityisesti englanninkielinen toiminta- ja työympäristö, lämmin ja pieni työyhteisö, sekä kansainvälinen tunnelma mikä Leikkikoulusta huokui." | Rinne
Rinne kertoo, että 2000-luvun alussa Kuninkaisissa toimi sekä puoli- että kokopäiväryhmät. Kuninkaisten päiväkodin tiloista jouduttiin luopumaan kesällä 2004, kun kaupunki halusi tilat itselleen ja vuokrasopimus päättyi. Samaan aikaan kaupunki lopetti monet pienet päiväkotiyksikkönsä, ja leikkikoulu pääsi jatkamaan toimintaa Kilonpuistoon, aikaisemmin kaupungin vuokraamiin päiväkotitiloihin. "Tilat olivat meille juuri sopivan kokoiset ja oli ihan mahtavaa, kun käytössä oli ihan omat, vain meidän käytössä olevat tilat", Rinne muistelee. Leikkikoulun järjestämä iltapäiväkerhokin toimi muutaman vuoden Kilonpuiston päiväkodin yläpuolella sijaitsevassa huoneistossa.
Rinne kertoo, että hänen aloittaessaan Leikkikoulussa lapset olivat ainoastaan suomenkielisistä perheistä. Pikkuhiljaa kyselyitä alkoi tulla myös perheiltä, jotka eivät puhuneet suomea äidinkielenään. Tällä hetkellä päiväkodissamme on sekä suomenkielisiä, että jotain muuta kieltä äidinkielenään puhuvia lapsia. Lapsi- ja henkilökuntamäärä on jonkin verran kasvanut vuosien varrella. "Aloittaessani päiväkodissa oli noin 50 lasta ja 10 henkilökunnan jäsentä. Nyt lapsia on 60 ja henkilökuntaa 13 jäsentä. Meille on aina ollut tärkeää olla pieni ja lämminhenkinen päiväkoti, jossa tunnemme toisemme", Rinne kiteyttää.
Henkilökunta on ollut koko ajan hyvin kansainvälistä. Henkilökuntaamme kuuluu varhaiskasvatuksen ammattilaisia kahdeksasta eri kansallisuudesta. | Rinne
"Englannin kieli on kautta aikojen ollut yksi tärkeimmistä syistä hakea lapselle varhaiskasvatuspaikkaa päiväkodistamme. Kieltäkin tärkeämpää meille on tarjota lapsille lämmin, turvallinen ja virikkeellinen kasvu- ja oppimisympäristö. Ympäristö, jossa lapsilla on mahdollisuus ilmaista ja toteuttaa itseään aikuisten asettamien rajojen puitteissa, ja jonka ilmapiiri on myönteinen, iloinen ja uuden oppimiseen rohkaiseva. Tarkoituksenamme on auttaa lasta kunnioittamaan ja ymmärtämään itseään, muita sekä ympäristöään", Rinne kertoo.
Päivittäistä toimintaamme ohjaavat arvot, joissa lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi, turvallisuus, tasa-arvo sekä oikeudenmukaisuus ovat kaiken perustana. Lapsen tulee kokea olevansa hyväksytty, arvostettu ja pidetty. Jokainen lapsi ansaitsee tulla nähdyksi ja me haluamme nähdä jokaisen lapsen. | Rinne
HALLITUKSEN ROOLI
Päiväkodin arvot näkyvät myös yhdistyksen hallitustoiminnassa. Hallituksen rooli on tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Yhdistyksen tarkoitus on ylläpitää kielikylpypäiväkoteja, ja varmistaa laadukkaan päiväkotipalvelun tarjonta. Hallituksen päätöksentekoa ohjaa henkilökunnan ja lasten hyvinvointi. Me hallituksessa uskomme, että laadukkaan kasvatustyön taustalla on hyvinvoiva henkilökunta.
"Leikkikoulun historiassa kautta aikojen hallitustyö ja vanhempien osallisuus on ollut tärkeä osa toimintaa. Aikoinaan Leikkikoululle hankittiin varoja erilaisilla tempauksilla, kuten aikuisten Halloween-juhlalla, Spring daylla arpajaisineen ynnä muilla. Painoimme myös t-paitoja ja collegeja ja näitä myytiin satoja kappaleita. Paitoja on vieläkin joidenkin perheiden vanhempien käytössä", Kallio kertoo.
Nykyään hallitustoiminta painottuu vahvemmin toiminnan ylläpitämiseen kehittämistyön ja markkinoinnin avulla. Tästä työstä kertoo muun muassa nämä uudet verkkosivut ja päiväkodin uusi ilme, jolla haluamme myös kunnioittaa päiväkoti yhdistyksemme 30-vuotista taivalta.
Päiväkotien henkilökunta tekee suunnattoman arvokasta työtä lasten, perheiden ja yhteiskunnan hyväksi. Uskallan väittää, että ilman näitä kasvatusvastuullisia yhteiskuntamme ei pyörisi tavalla, jolla se pyörii, eivätkä lapsemme saisi niin monipuolista, rikasta ja välittävää kasvatusta kotikasvatuksen tueksi. On kunnia olla tukemassa tätä työtä. | Maria Piha Hallituksen puheenjohtaja
Espoon Englanninkielinen Leikkikoulu on luotettava kumppani - vastuullinen toimija, niin työnantajana kuin päiväkotipalvelujen tarjoajana. Meille on tärkeää toimia arvojemme mukaisesti ja pystyä jatkamaan yhteisöllisen päiväkotimme toimintaa yksilöitä kunnioittaen.
Espoossa 10.01.2022
Syksyllä 2023 Espoon Englanninkielinen Leikkikoulu siirtyi osaksi Ankkalampea. www.ankkalampi.fi
Kiitos!
Päiväkodin tarinan muistelemiseen osallistuivat; päiväkodin perustaneet Annu Mattelmäki ja Ulla Björklund, päiväkodin toiminnanohjaajana toiminut Selja Kallio, ensimmäinen päiväkodin johtaja Tuovi Pahkasalo, pitkäaikainen päiväkodinjohtaja Riikka Rinne, sekä opettajina toimineet Anu Kahri ent. Sahla ja Susanna Nikula. Kiitos teille kaikille!